sunnuntai, 25. syyskuu 2011
Syysosio vuodenaikasamplerista on valmis:
Laskuvirheitä tuli, esim. kuvio on alareunakuviota ajatellen liian paljon oikealla ja lintuset lentävät liian lähellä tekstiä, jonka vuoksi piti lisäillä lenteleviä lehtiä. Tästä voi päätellä, että olen aika suurpiirteinen, en pura, jos se ei vaikuta kuvioon selvästi väärentävästi... Tuo kirjoitus on myös omaa luokkaansa, mutta edelleen tykkään tästä työstä ja odotan innolla viimeistä vuodenaikaa pisteltäväksi.
Kiitos vielä syksy-ystävälle mielenkiintoisesta lehdestä, suunnittelen jo toteuttavani ensi vuoden puolella siitä ainakin Stepping Stones -mallin ja kerääväni muitakin lehden numeroita. En ole aiemmin juurikaan tutustunut Stoney Creekin -mallistoon, joten tämä oli minulle oikein sopiva vihjeyllätys!
Esittelenpäs vielä uuden lemmikkimme:
Meni vajaa vuosi, ettei meillä ollut tälläistä lemmikkiä edellisen kuoltua viime syksynä. Tämä on siis Mortti, venäjänkääpiöhamsteri. Olemme niin tykästyneet näihin pieniin otuksiin.
Aurinkoista sunnuntaita!