Kivan postin sain sähköisesti Ninnulta ja Näpiltä, Beautiful-blogger tunnustuksen, josta en nyt saanut liitettyä kuvaa. Aika moni tietääkin millainen tuo tunnustus on ja on sen saanutkin viime aikoina, joten en sitä lähetä enää eteenpäin. Mutta on tosi kiva saada tuollainen muistaminen, joten kerron seitsemän asiaa,  jotka saajan pyydetään kertomaan itsestään. Jospa en olisi näitä ennen kertonut:

 

  1. Täytän ensi vuonna 50 vuotta.
  2. Toukokuussa meillä oli miehen kanssa 30-vuotis hääpäivä.
  3. Meillä on neljä lasta.
  4. He ovat tänä vuonna 15-, 17-, 23- ja 30-vuotiaat.
  5. Meillä on 12-vuotias pojanpoika.
  6. Minulla on 4 siskoa ja yksi veli.
  7. Sitten yksi vähän erilainen "paljastus". Tykkään matkustamisesta, ja jos olisi enemmän aikaa ja rahaa, harrastaisimme sitä paljon nykyistä enemmän. Jospa joskus pääsisi Kiinan muurilla käymään.

 

Sitten tuli postia ihan postiluukusta. Olin onnekas ja voitin Taijan blogin arvonnassa. Taija lähetti minulle aivan ihanaa Koigu-sukkalankaa, mutta en kyllä taatusti raaski neuloa tästä sukkia:

 

 

Kiitos sinulle Taija!!!

 

Ihania ristipistomalleja  rantautui minulle parinakin päivänä menneellä viikolla. Marilla oli myytävänä  "Music&Books" -ohje ja tiesin heti kenelle teen sen joululahjaksi. Casa Ceninasta tilasin nuo kolme muuta. "Brave heartsin" teen lahjaksi eräälle Amerikka-fanille ja kaksi talviaiheista "Winter welcome" ja "Garden of snow" ihan itselle. Olipas Casa Ceninasta tullut paketti kärsinyt aikamoisia kuljetusvaurioita. Kuori oli ihan ruttuinen jajossakin vaiheessa revennyt ja sitä oli yritetty teipata aika huonolla menestyksellä. Mutta mikä tärkeintä, ohjeet eivät ollet kärsineet kuin ruttuja.

 

 

Eipä tuosta kuvasta taida kyllä mitään selvää saada...

 

Jotain valmistunuttakin on, mutta jätän toiseen kertaan, kun on vielä puuhasteltavaa tälle iltapäivälle, joten heipä hei!