Mukavaa on se, että minäkin olen saanut niitä kivoja tunnustuksia, joita nyt liikkuu blogirintamalla. Kiitos Liisa, Matleena ja Maikkili! Mutta vähemmän mukavaa on se, että en saa liitettyä niitä kuvia sitten millään tänne kirjoitukseen tai sivulaatikkoon, voi harmi! Niinpä jätän laittamatta eteenpäin niitä, mutta viisi riippuvuuttani voin kertoa: neuleet, hiihto, karkit, kahvileivät ja bloggaus.

Vielä vähemmän mukavaa on se, että olen ollut sairaana sunnuntaista lähtien. Nyt alkaa jo olla toipilasvaihe ja hyvä niin. Ei ole mukavaa olla kovassa kuumeessa mutta onneksi paraneminen lähti käyntiin poskiontelopunkteerauksen ansiosta (eka kertaa tehtiin ja kun taitava "nokkalääkäri" sen operoi niin eipä sattunut yhtään, turhaan olen sitäkin kammonnut). Harmillista etten päässyt tämän vuoksi meidän seudun ensimmäiseen neuletapaamiseen, vaan toivottavasti sitten ensi kerralla!

Sitten vielä yksi mukava juttu, sain uuden kännykän tänään! En ollut sitä edes toivonut, vaan mies ja lapset ovat naureskelleet minun vanhalle Sony Ericsonilleni ( joka on mielestäni ollut ihan hyvä) ja ostaneet minulle uuden. Vaan nytpä on pieni, sievä ja punainen nokialainen!

 


Kiitos vielä edellisen postauksen kirjoneulekommenteista, kääk, nyt on paineita...lopputulos voi olla mitä vaan!